Yksinkertaistettu
ja nopea nuudelikeitto, jossa makua antamassa misotahnaa ja limeä. Misotahna
kuuluu perinteiseen japanilaiseen keittiöön. Wikipedia tietää asiasta lisää.
Nuudeleina on tällä kertaa riisinuudeleita, joissa on mukana wakame - merilevää.
Lisäsin keittoon tähteitä kokonaisesta uunibroilerista, mutta ihan yhtä hyvin
voi kypsentää kasvisten kanssa raakoja kanasuikaleita.
ohje
kahdelle
1
nippu nuudeleita
n.
200 g kypsää kanaa
1
pieni sipuli
2
valkosipulin kynttä
½
rkl tuoretta inkivääriä pienenä silppuna
1
punainen chili
n.
1 dl silputtua varsiselleriä
1
pieni porkkana
ripaus
sokeria
5
dl vettä
misotahnaa
ohjeen mukaan (tässä n. 2 rkl)
rouhittua
mustapippuria
1 lime
Valmiin
keiton voi viimeistellä maun mukaan vaikka seuraavilla: tuoreita yrttejä, chiliä,
limemehua, seesamiöljyä, makeaa chilikastiketta ja tarvittaessa soijaa tai
kalakastiketta.
Keitä
nuudelit ohjeen mukaan, valuta ja jäähdytä nopeasti. Pilko kasvikset pieniksi.
Kuullota sipuleita hetki tilkassa öljyä. Lisää kaikki loput kasvikset, hiukan
pippuria ja sokeria ja kuullota pari minuuttia. Lisää vesi ja keitä kunnes
kasvikset ovat kypsiä. Laita lopuksi kypsät kanat liemeen ja nosta kattila pois
levyltä. Lisää misotahna, hiukan limemehua ja sekoita. Lisää nuudelit, tarkista ja viimeistele maku ja tarjoa
heti.



0 kommenttia:
Lähetä kommentti