Viime
viikolla paahdettiin tomaatteja keittoa varten ja tänään tiivistetään
tomaattien makua uunissa hitaasti hauduttamalla. Uunitomaatit saavat lisämakua
valkosipulista ja timjamista. Kypsennykseen aikaa kannattaa varata reilut 3
tuntia, joten ihan pikaruokaa nämä eivät ole.
6
kpl luumutomaatteja
2
valkosipulin kynttä hienonnettuna
ripaus
sokeria
reilusti
mustapippuria ja merisuolaa rouhittuna
pieni
kourallinen tuoreita timjamin lehtiä
noin ½ dl hyvää oliiviöljyä
Lämmitä
uuni 200 asteeseen.
Lohko
tomaatit neljään osaan. Poista suurin osa siemenistä ja lovea kannat pois.
Levitä
tomaatit uunipannulle ja lisää aluksi pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja
loput ainekset. Sekoita ja asettele tomaatit vierekkäin.
Paista
uunin ylätasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes tomaatit saavat vähän
väriä.
Pudota
lämpötila 125 asteeseen ja jatka paistamista uunin alatasolla ensin noin tunti,
käännä tomaatit ja jatka kypsennystä
toinen tunti. Lisää tarvittaessa öljyä kypsennyksen aikana.
Sammuta
uuni ja jätä tomaatit vielä tunniksi jälkilämpöön. Tarkista lopuksi maku ja
lisää tarvittaessa öljyä, suolaa, pippuria ja tuoretta timjamia tai muita
yrttejä. Tomaatteja voi tarjota vaikka paahdetun leivän ja juuston kera alkuruokana tai käyttää sellaisenaan salaateissa tai ruoan lisäkkeenä.



Aiheutit akuutin uunitomaattihimon. Menee yösyönniksi.
VastaaPoistaPieni yösyönti on hyväksi!
PoistaNoista kuvista melkein tuntee tomaatin, valkosipulin ja timjamin tuoksun!
VastaaPoistaJa oli minulla asiaakin: blogissani on sinulle tunnustus! :)
Kiitos kovasti! Tunnustus otetaan ilolla vastaan!
PoistaMoi! Ihana blogi ja kauniita kuvia!
VastaaPoistaKiitos! Mukavaa jos on iloksi silmälle.
Poista